2-YEAR BIRHTDAY PARTY

En haluaisi sanoa näitä kliseisiä sanoja, mutta pakko se on: Mihin se aika oikein meni? Yhtäkkiä Moona on jo 2 vuotta! Osaan jo kuvitella itseni äimäilemässä samaa parin vuoden päästä ja taas parinkymmenen vuoden päästä ja kaikilla Moonan synttäreillä siinä välissä. Moonalla ei vielä tietenkään ollut omia toiveita synttäreistä. Itse asiassa koko syntymäpäiväjuhlien konsepti oli vielä vähän vaikea 2-vuotiaalle. Paljon onnea vaan -laulun hän tosin oppi ja lahjojen saaminen oli kivaa, vaikka lahjojen avaaminen ei kuulunutkaan ihan Moonan bravuureihin. Hänhän vain kurkki puoliksi avattuihin paketteihin sisälle ja kikatteli kun siellä näytti kivalta ja mielenkiintoiselta ;)

2vee bileet järkättiin pienellä porukalla perheen ja kavereiden kesken. Halusin juhliin tarjolle jonkun kivan kakun. Inspistä hain Pinterestistä ja keräilin kivoja juttuja Let's party -boardiini. Yksi ihastelun ja haaveilun kohde oli naked cake, jollainen oli esimerkiksi No home without you -blogin Kaisan tytön nimiäisissä. Mutta koska olen surkea leipomaan päädyin tekemään tuorejuustokakun, johon vain ladoin päälle karhunvatukoita, ananaskirsikoita ja viikunoita. Moona -kirjaimet kasailin kokoon siten, että levitin pahvisten kirjainten päälle liimaa ja kultahilettä ja liimasin niihin tikut kiinni. 

Moonan mekko: Huxbaby
Moonan hattu: H&M alesta kesällä 2015 ostettu femmalla

 

BRIEFLY IN ENGLISH

Pictures from our daughter's two-year birthday party. I can't believe she is already two! Her dress is from Huxbaby.