DIY TOY BAGS

Täällä aletaan olla asetuttu uuteen kotiin. Tärkeimmät asiat on (lähes) kaikki jo hankittu kuten sängyt, sohva, perusjuttuja keittiöön jne. Meikäläisen yksi tärkeä työkalu tässä uudessa "työssä" kotiäitinä puuttuu tosin. Nimittäin imuri. Sen hankinta alkaa olla näin reilun viikon täällä asuneena jo melko ehdoton koska täällä on kahdessa huoneessa lattiamatot. Yök. Eli jos on antaa vinkkejä jenkki-imureista niin tänne päin vaan viestiä!

Olen kerennyt jo ujosti ajatella ja ihan hieman toimiakin sisustusrintamalla. Moonan huoneeseen nimittäin tuunasin tänään eilisistä kauppakasseista pari pussukkaa. Toisen leluille ja toisen Moonan huoneen roskikseksi. Käväisimme eilen lähikaupassamme Whole Foodsissa (joka on muuten aivan mielettömmän ihana - ja järkyttävän kallis kauppa) ja siellä ostoksemme pakattiin paksuihin kaksinkertaisiin paperipusseihin. Ne pysyivät yllättävän hyvänä myös ostosten kantamisen mainingeissa, joten päätin säilyttää pari settiä. Tänään sitten sisäleikkihetkenä Moonan kanssa piirreltiin toiseen palluroita ja toiseen kirjoitettiin TOYS. Siten saatiin Moonan huoneeseen kivaa sisustuksellista settiä - ja ilmaiseksi :) Helppo tehdä ja niihin voi oman luovuuden rajoissa piirtää tai kirjoittaa mitä vain! 

 

BRIEFLY IN ENGLISH

We are just about getting settled here in our new home. We now have almost all necessities like beds, sofa, kitchen stuff etc. The one big thing missing is a vacuum cleaner. So if you have tips on which are the good ones here in the states, please advice me :) 
I've already started to think about interior decor stuff. We went to Whole Foods yesterday and they packed our groceries into strong paper bags. I decided to keep a few as they stayed in such a good condition even after carrying the groceries in them. As we were playing and doing crafts inside today with Moona, we decorated the bags by drawing dots in the other one and writing TOYS in the other one. The other one plays a bin for paper trash in Moona's room and the latter one holds her toys. Easy and free DIY elements which brighten up any kids room :)